Urheilun TKI-verkoston helmikuun etäkahveilla 12.2. paneuduttiin kansainvälisen yhteistyön tarjoamiin mahdollisuuksiin suomalaisessa urheilussa. Aamun avauspuheenvuorossa esiteltiin verkostojen kansainvälistä kartoitusta, jossa Suomi nähtiin suhteellisen vahvana tutkimuksen laadun osalta, mutta tiedon viemisessä käytännön urheiluun nähdään selkeänä kehityskohteena. Esimerkiksi Ruotsissa yhteistyötä urheiluakatemioiden ja yliopistojen välillä on tiivistetty perustamalla yhteisiä väitöskirjatutkijoita, jotta tutkimustietoa saadaan nopeammin ja tehokkaammin suoraan urheilutoimijoiden arkeen. Urheilun TKI-verkosto pyrkii omalta osaltaan vahvistamaan tutkimuksen ja käytännön urheilutoimijoiden välistä vuoropuhelua.
Verkoston puheenvuoroilla tarjottiin ajankohtaisia näkökulmia kansainväliseen toimintaan. Santasport Lapin urheiluopisto nosti osaltaan esiin EU-rahoituskehyksen mahdollisuuksia urheilun TKI-toiminnan tukemiseen ja esitteli Lapin alueelle rakentuvaa arktisen liikunnan ja urheilun klusteria. Useammasta maasta tulevat kumppanit vahvistavat hankkeiden rahoituskelpoisuutta ja vaikuttavuutta, minkä vuoksi organisaatioita kannustettiin rekisteröitymään Euroopan komission tietokantaan, jotta ne olisivat paremmin löydettävissä hakuprosessissa.
Kuortaneen urheiluopisto jakoi puolestaan kokemuksiaan kansainvälisestä yhteistyöstä huippu-urheilun kehittämiseksi. Kuortaneella käy vuosittain yli 50 eri kansallisuutta, ja alueella järjestetään vuosittain lukuisia kansainvälisiä valmennusleirejä. Keskus on aktiivinen toimija monissa kansainvälisissä yhteisöissä ja sillä on johtava rooli Association of Sport Performance Centres (ASPC) -verkostossa, jonka tavoitteena on edistää korkeatasoisen osaamisen jakamista kansainvälisesti. Kuortaneen keskeisenä TKI-toiminnan päämääränä on viedä maailmalta kerätty osaaminen käytännön valmennusarkeen.
Tilaisuuden lopuksi osallistujat kokoontuivat pienryhmiin ideoimaan TKI-toiminnan kehittämistarpeita. Kirjauksissa nousi esiin tarve tiivistää tutkimuksen ja arjen toimijoiden välistä vuorovaikutusta, sekä panostaa urheilun ydintoiminnan osaamisen kehittämiseen siten, ettei TKI-rahoitus hajaantuisi liikaa toissijaisiin hankkeisiin. Pienryhmien äänestyksissä tunnistetut ideat talletetaan verkoston ylläpitämään TKI-ideapankkiin (www.tkiverkosto.fi/ideapankki), jossa ne ovat kaikkien toimijoiden jatkojalostettavissa. Näin urheilun TKI-verkosto kokoaa uusia kehitystarpeita ja jalostaa tärkeäksi koetuista konkreettisia TKI-aihioita, jotka tukevat suomalaista urheilua.
Esitysmateriaalit:
Urheilun TKI-verkostojen kansainvälinen kartoitus
Santasport: Arktinen urheilu ja liikunta -klusterin kehittäminen ja kansainvälinen yhteistyö
Kuortane: Kokemuksia kansainvälisestä verkostoyhteistyöstä huippu-urheilun kehittämisessä
Keskustelun ja pienryhmätyöskentelyn tulokset