Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia (VRUA) ja Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka (OVK) on yhdeksän lajin valmennuskeskus, joka on kehittynyt huippu-urheilun osaamisen keskukseksi. VRUA JA OVK tukevat urheilijoiden kehitystä kansainväliselle tasolle valmennuksen, asiantuntijatyön sekä tutkimus- ja kehitystyön kautta yksilö- ja palloilulajeissa. Lumilajien lisäksi tutkimus- ja kehitystoimintaa toteutetaan myös alueellisesti merkittävissä ja kasvavissa lajeissa, kuten jääkiekossa, pesäpallossa, suunnistuksessa ja uinnissa.
Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia ja Olympiavalmennuskeskus kehittävät uutta toimintamallia, jonka tavoitteena on vahvistaa urheilijoiden terveyspalveluita osana valmennusta. Toukokuussa käynnistynyt, EU:n osarahoittama TERVE-hanke kehittää ja pilotoi urheilijoille suunnattua terveydenhuollon toimintayksikön toimintamallia, joka tuo moniammatillisen tuen lähemmäs urheilun arkea.
Vuokatti-Rukan toimintaympäristössä harjoittelee satoja nuoria urheilijoita, ja yli sata eri tason maajoukkueurheilijaa, joiden hyvinvoinnin tukeminen on avain kansainväliseen menestykseen. Tavoitteena on nopea ja laadukas hoito, urheilulajeille räätälöity seulonta ja terveyshaasteiden ennaltaehkäisy jo varhaisessa vaiheessa. Toiminnan kohderyhmänä ovat Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian toimintaympäristön yksilö- ja joukkuelajien urheilijat ja urheilujoukkueet, valmentajat, asiantuntijat, tutkijat, alueen yritykset ja urheiluseurat. Tämän lisäksi myös alueella asuvat ja vierailevat aktiiviliikkujat sekä urheilujoukkueet ja valmennusryhmät ovat merkittäviä kohderyhmiä. Hankkeen päätoteuttajana toimii Sotkamon kunta (VRUA).
Pilotoinnin myötä luodaan käytännön hoitopolkuja urheilijoille ja liikkujille. Kehitettävät mallit pyritään vakiinnuttamaan osaksi alueen palveluja ja tulokset ovat avoimia ja hyödynnettävissä valtakunnallisesti.
Lisätiedot:
Timo Eronen, hankepäällikkö, p. 044 546 0201, timo.eronen@vrua.fi