TKI-verkoston etäkahvit: Urheilutapahtumat TKI-toiminnan alustana

TKI-verkoston etäkahveilla 27.3.2026 tarkasteltiin urheilutapahtumien roolia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) alustana sekä kuultiin ajankohtaisia esimerkkejä yhteistyöstä, datankeruusta ja tulevista tapahtumista.

Lahti Sports Hub

Jari Rask esitteli Lahti Sports Hubin toimintaa osana Lahden seudun kehitysyhtiö LADECin työtä, korostaen alueen vahvaa urheiluperinnettä ja roolia kansainvälisesti tunnistettuna urheilukaupunkina. Lahden kehittämisen keskiössä on monipuolinen ja ympärivuotinen urheiluinfrastruktuuri, jonka käyttöastetta ja monikäyttöisyyttä pyritään jatkuvasti lisäämään niin huippu-urheilun, harrastajien kuin tutkimus- ja kehitystoiminnan tarpeisiin. Rask painotti tiivistä yhteistyötä yritysten, korkeakoulujen ja tutkimusyksiköiden kanssa sekä kansainvälisten verkostojen merkitystä. Tavoitteena heillä onkin rakentaa Lahdesta Pohjois-Euroopan johtava urheilu- ja hyvinvointialan keskittymä.

Esityksen tallenne (Youtube)

Huippu-urheiluviikko 2.-4.6.2026

Jari-Pekka Joupin pitämässä Huippu-urheiluviikon esittelyssä kerrottiin kesäkuussa pidettävästä tapahtumasta ja tapahtuman roolista verkostoitumisen ja osaamisen jakamisen alustana. Kesäkuun alussa Tampereella järjestettävä kolmipäiväinen tapahtuma kokoaa yhteen urheilun keskeiset toimijat ja tarjoaa monipuolisen kattauksen erilaisia aiheita urheilun ympäriltä. Ohjelmassa käsitellään muun muassa rahoitusta, liikuntapaikkarakentamista, naisurheilua sekä valmennusta. Tapahtuma on maksuton, minkä lisäksi Huippu-urheiluviikon yhteydessä pidetään myös seuraava TKI-verkoston livetapaaminen (4.6.) mikä kannattaa jo laittaa ylös kalenteriin.

Esityksen tallenne (Youtube)

HTM Solutions

HTM Solutionsin puheenvuorossa Harri Lehti esitteli fysiologiseen mallinnukseen perustuvaa teknologiaa, jota voidaan hyödyntää suorituskyvyn seurannassa ja ennakoinnissa. HTM Solutionssin ratkaisut yhdistävät laitepohjaisen mittauksen ja algoritmit, mahdollistaen esimerkiksi kehon lämpötilan ennustamisen sekä reaaliaikaisen monitoroinnin valmennuksen tueksi. Esitys korostikin TKI-yhteistyön merkitystä sekä mahdollisuuksia teknologian kehittämisessä ja kaupallistamisessa.

Esityksen tallenne (Youtube)

Tutkimukset urheilutapahtumissa

Hanke-esittelyissä tuotiin esiin urheilutapahtumien konkreettinen rooli TKI-alustoina. Vesa Laatikainen-Raussi kertoi mm. Nuuksio Backyard Ultra -tapahtumassa toteutetusta projektista, jossa kerättiin laajasti dataa mm. kehon lämpötilasta ja sykkeestä, kognitiivisesta suorituskyvystä ja kuormituksesta tavoitteena ymmärtää paremmin ultrajuoksusuorituksen luonnetta ja tuottaa yhteistyöyrityksille heidän tarpeitaan vastaavaa dataa. Lisäksi Finlandia-maratonin yhteydessä toteutetussa hankkeessa kerättiin kahden vuoden ajan aineistoa synteettisen hyvinvointidatan kehittämiseksi. Laatikainen-Raussi myös korosti, että urheilutapahtumat tarjoavat toimivan ympäristön sekä tutkimukselliselle että kevyemmälle yrityslähtöiselle TKI-toiminnalle.

Esityksen tallenne (Youtube)

Huippu-urheilun tulevaisuuden teknologit, HUTTE-hanke

Lisäksi Miika Köykkä esitteli Huippu-urheilun tulevaisuuden teknologiat -hankkeessa tehtyjä kartoituksia siitä, millaista teknologiaa ja teknologian hyödyntämistä urheilussa tällä hetkellä kaivataan ja kuinka näiden kehitystä voisi toteuttaa/hyödyntää tapahtumissa. Keskeisiksi teemoiksi nousivat mm. tarve tuottaa kenttäolosuhteissa, ilman urheilijaa häiritseviä sensoreita, tarkkaa tekniikka-analyysiä (esim. askel- ja liikeanalyysi), kuormituksen ja suoritusintensiteetin arviointia sekä päätöksenteon ja kognition mittaamista erityisesti pelitilanteissa.

Esityksen tallenne (Youtube)

Urheilutapahtumat yritysten TKI-toiminnan alustana -hanke

Ella Häkkisen pitämässä esityksessä Urheilutapahtumat yritysten TKI-toiminnan alustana -hankkeesta, kerrottiin kuinka eri tapahtumissa on toteutettu yhteistyössä yritysten kanssa TKI-toimintaa. Hankkeessa on myös tehty mm. selvitystä tapahtumaosallistujien suhtautumisesta TKI-toimintaan tapahtumissa ja valtaosa osallistujista suhtautuukin selvityksen mukaan myönteisesti tuotteiden ja palveluiden testaamiseen tapahtumissa. Hankkeessa myös kehitetään toimintamalleja, joiden avulla yritykset voivat hyödyntää urheilutapahtumia TKI-ympäristöinä.

Esityksen tallenne (Youtube)

Jutun kuvituskuva on luotu tekoälyllä käyttäen Adobe Firefly -palvelua.