Rinkilajien TKI-ohjelman antia

Varalan Urheiluopiston johtaman Rinkilajien TKI-ohjelman (1.5.2021-30.9.2023) tavoitteena oli tukea yleisurheilun rinkilajien (moukari, kiekko, kuula) valmennus- ja kehitystyötä TKI-toiminnan kautta. Hankkeessa keskityttiin erityisesti kokonaisvaltaisen harjoittelun seurannan ja testauksen sekä moniammatillisen asiantuntijatoiminnan kehittämiseen ja toimintatapojen luomiseen osaksi rinkilajien arkivalmennusta ja maajoukkuetoimintaa.

Hankkeessa rakennettiin harjoittelun seurantasovellus (Champions Corner) yleisurheilun rinkilajien vaatimusmäärittelyn mukaisesti. Harjoittelun seurantasovelluksen kautta kerättävää tietoa hyödynnettiin arkivalmennuksen ja maajoukkuetoiminnan lisäksi lajin tutkimus- ja kehitystyössä osana hanketta. Moniammatillista asiantuntijatoimintaa vahvistettiin osana rinkilajien maajoukkueleiritystä ja asiantuntijatoimintaan luotiin toimintamalleja, joita hyödynnetään pysyvänä osana lajin maajoukkueohjelmaa myös hankkeen päätyttyä. Hankkeeseen sisältyi myös yleisurheiluun ja rinkilajeihin kohdennetun Training Room -ympäristön toteuttaminen osaksi maajoukkue- ja arkivalmennuksen harjoitteluolosuhteita ja valmennustoimintaa Tampereella.

Rinkilajien TKI-ohjelma on Opetus- ja kulttuuriministeriön Varalan urheiluopiston valmennuskeskukselle myöntämä valtakunnallinen osaamisen kehittämisen erityistehtävä, jota toteutettiin Olympiakomitean ja KIHUn ohjauksessa yhteistyössä Suomen Urheiluliiton, Tampereen kaupungin, korkeakoulu- ja urheiluopistokumppaneiden, Tampereen Pyrinnön sekä Tampereen Urheilulääkäriaseman ja UKK-instituutin kanssa.

Lisätietoja: Marko Haverinen, marko.haverinen@varala.fi