Päättynyt

Kainuun urheilun ja hyvinvoinnin data-analytiikan ohjelma (KUHA 3)

Päätoteuttaja:

JYU-Vuokatti

Osatoteuttajat:

Kajaanin ammattikorkeakoulu CEMIS CSC Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia ja Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka

Rahoittajat:

Kainuun liitto (EAKR) Sotkamon kunta

Yhteyshenkilöt:

Anni Hakkarainen, Projektipäällikkö, anni.s.j.hakkarainen@jyu.fi

Urheilulaji:

Maastohiihto

Aika:

01.09.2024 - 31.12.2025

Kuvaus:

Hankkeen tavoitteena on saattaa kehitystyö aiheen parissa pisteeseen, jossa urheiludatan keruuta ja visualisointia voidaan alkaa pilotoimaan urheilijoilla ja valmentajilla. Hankkeessa toteutetaan urheilun data-altaan ja datan visualisointisovelluksen tuotantoversiot perustuen aiempien urheilun ja hyvinvoinnin data-analytiikan ohjelman hankkeiden sekä Urheilun tietovaranto ja ekosysteemi -hankkeiden pohjalta kerrytettyyn osaamiseen ja tuloksiin. Hankkeessa valmistuneet tuotantoversiot ovat alkuun käytössä Vuokatti-Ruka toimintaympäristössä ja myös laajemmin suomalaisessa urheilu- ja hyvinvointikentässä.

Lisäksi hanke tuottaa tärkeää osaamista sensitiivisen urheiludatan keruusta, josta syntynyttä osaamista voidaan lähteä esittelemään hyvinvointisektorin suuntaan. Tulevaisuudessa data-allas mahdollistaa urheiludatan keräämisen yhteen paikkaan avoimien ja koneluettavien rajapintojen taakse. Alueellisen vaikuttavuuden lisäksi, hanke tukee myös Olympiakomitean liikunta- ja urheiludatan kokonaisuutta.