Paraurheilussa on tunnistettu tarve vahvistaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) entistä systemaattisemmin ja näkyvämmin. Paralympiakomitea, Kolmen kampuksen urheiluopisto, KIHU ja Jyväskylän yliopisto pyrkivät yhdessä edistämään tätä kehitystä muodostamalla ajankohtaisen tilannekuvan paraurheilun TKI-toiminnasta sekä kehittämällä rakenteita, joiden avulla tarpeita voidaan tunnistaa ja toimia verkostomaisesti. Tavoitteena on varmistaa, että paraurheilun erityiskysymykset – kuten välineteknologia ja soveltavat innovaatiot – nousevat osaksi laajempaa urheilun TKI-kenttää ja että alan asiantuntijat ovat mukana määrittämässä kehittämisen suuntaa.
Kolmen kampuksen urheiluopiston Pajulahden kampus on vakiinnuttanut asemansa paraurheilun TKI-toiminnan pitkäjänteisenä edistäjänä. Viime vuonna valmistunut selvitys Paraurheilun organisoituminen ja tila Suomessa 2024 toi esiin tarpeen systemaattisemmalle kehittämiselle ja kansallisten rakenteiden selkiyttämiselle. Nyt tämä työ saa jatkoa, kun Pajulahden kampus käynnistää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on edelleen vahvistaa suomalaisen parahuippu-urheilun TKI-toimintaa. Hankkeessa kootaan tietoa viime vuosien parahuippu-urheilun liittyvistä tutkimuksista ja käynnissä olevista TKI-hankkeista, kuullaan parahuippu-urheilun eri toimijoita TKI kokemuksista ja tarpeista, sekä järjestetään kansallinen parahuippu-urheilun TKI-webinaari. Tavoitteena on luoda kattava tilannekuva, jakaa hyviä käytäntöjä ja rakentaa vahva yhteistyöverkosto, jonka avulla parahuippu-urheilun TKI-työtä voidaan jatkossa suunnata entistä vaikuttavammin.
Myös Huippu-urheilun instituutti KIHU on tänä vuonna mukana kehittämässä paraurheilun TKI-toimintaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Yksi keskeinen käynnissä oleva hanke on vertailututkimus, jossa tarkastellaan para- ja kuurojen urheilun järjestelmärakenteita seitsemässä Euroopan maassa – tavoitteenaan selvittää, miten eri maiden mallit tukevat huippu-urheilua ja mitä Suomi voi niistä oppia. Lisäksi KIHU toteuttaa AHOS-apurahan turvin erillisen vertailumatkan Sveitsiin, jossa tutustutaan paraurheilun TKI-toimintaan paikan päällä. Sveitsin tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot tarjoavat esimerkin siitä, miten teknologiaa ja biomekaniikkaa hyödynnetään valmennuksessa. Arvokkaana yhteyshenkilönä toimii Sveitsissä työskentelevä suomalaisvalmentaja Jani Westerlund. Matkan tuloksena syntyvä vertailuanalyysi tukee suomalaisen paraurheilun kehittämistä.
Paraurheilusta kiinnostuneille on loppuvuodesta tarjolla alan kansainvälisesti korkeatasoisin seminaari, kun IPC:n (Kansainvälinen paralympiakomitea) järjestämä VISTA-konferenssi kokoaa tutkijat ja asiantuntijat yhteen Kairoon 7.–10. joulukuuta. VISTA on paraurheilun merkittävin tieteellinen tapahtuma, ja se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden perehtyä kansainväliseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Konferenssi toimii tärkeänä verkostoitumisfoorumina ja tarjoaa tuoreita näkökulmia, joita voidaan hyödyntää suomalaisen paraurheilun kehittämisessä. Alustavan suunnitelman mukaan Suomesta on osallistumassa edustajia useista eri organisaatioista. Lisätietoja: https://www.paralympic.org/news/dates-confirmed-vista-conference-egypt
Lisätietoa Suomalaisen urheilun TKI-verkoston yhteyshenkilöiltä:
Paralympiakomitea: katja.saarinen@paralympia.fi
Kolmen kampuksen urheiluopisto: heini.wennman@kolmekampusta.fi
KIHU: tomi.vanttinen@kihu.fi