Genderwise Erasmus+ -hankkeen haastattelututkimuksen tuloksia 

Kolmen kampuksen urheiluopisto toimii partnerina 2025 tammikuussa alkaneessa Genderwise hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa urheilun parissa ja kehittää nuorten naisurheilijoiden koulutusmahdollisuuksia.

Tammi-toukokuun aikana kuudessa maassa (Suomi, Bosnia&Hertsegovina, Kroatia, Kreikka, Portugali ja Ukraina) toteutetussa hankkeen haastattelututkimuksessa havaittiin, että nuoret naisurheilijat kokevat ympäristössään useita esteitä urheiluun liittyvän uran rakentamisessa, kuten sukupuolistereotypioita, resurssien epätasa-arvoa, psykologista painetta sekä naispuolisten roolimallien puutetta. Monet ovat kiinnostuneita johtajuudesta ja valmentamisesta, mutta käytännön mahdollisuudet ovat rajallisia. Etenemistä rajoittavat mm. kulttuuriset normit sekä epäselvät urapolut – useimmilla ei ole ollut tilaisuutta toimia johtotehtävissä ja vastaajat peräänkuuluttavat mentorointia, koulutusta ja naispuolisia esikuvia. Tietopohjan tueksi haastateltiin myös urheilun parissa toimivia asiantuntijoita, joiden perusteella on tunnistettavissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistymistä mutta selkeitä puutteita, kuten naisten aliedustus päätöksenteossa ja teknisissä tehtävissä, sekä epälineaarinen urakehitys. Tasa-arvopolitiikkaa on olemassa, mutta täytäntöönpano on heikolla tasolla ja rakenteellista tukea kaivataan.

Hankkeen ensimmäisenä tuotoksena syntynyt suositusraportti nostaa esille edellä mainittuja asioita, sekä mentorointi- ja koulutusohjelmien tarvetta, jolle on myös kohdennettua rahoitusta. Genderwise-hankkeen seuraavassa vaiheessa rakennetaan kaikille avoin sähköisellä alustatalla toimiva interaktiivinen koulutusohjelma, joka pyrkii vastaamaan näihin tarpeisiin. 

Lisätietoja:

Aki-Matti Alanen, Kehityspäällikkö, Kolmen kampuksen urheiluopisto, aki-matti.alanen@kolmekampusta.fi
Dionne Pounds, Urheilun asiantuntija, Kolmen kampuksen urheiluopisto, dionne.pounds@kolmekampusta.fi